2017_09_12
Suomen referenssit

Gleam Hair & Beautyn

Accountor Go: Sähköinen taloushallinto ei ollutkaan kirosana

Espoon Tapiolassa toimivan Gleam Hair & Beautyn kosmetologi Piia Pokki perusti ensimmäisen oman liikkeensä jo 1990-luvun puolivälissä, joten yrittäjän elämä on ehtinyt tulla naiselle tutuksi.

Piia Pokki - Gleam Hair Beauty

Pokki kertoo, että yrittäjyys ei ollut hänelle koskaan varsinainen haave. Päätyminen kauneudenhoitoalan yrittäjäksi oli osin sattuman kauppaa.

”Näin aikoinaan Hesarissa lehti-ilmoituksen koulun alkamisesta ja lähdin haun kautta kokeilemaan alaa. Nopeasti huomasin, että tämä on minun juttuni ja siltä tuntuu edelleen. Päivääkään ei ole tarvinnut katua.”

Työpäivien sisältö vaihtelee, mutta Pokin mukaan varsinkin radiofrekvenssi- ja valoimpulssihoidot sekä sokeroinnit ovat suosittuja asiakkaiden keskuudessa.

Varsinaisen ydintyönsä ohessa yrittäjänainen joutuu tietysti pyörittelemään niin sanottuja paperihommiakin. Yksi pakollinen paha on kirjanpito, jota Pokki on viime syksystä lähtien hoitanut Accountor Go –palvelun avulla.

Käyttöönotto sujui luultua vaivattomammin

Sähköinen taloushallinto kirjanpito-ohjelmistoineen saattaa monen pienyrittäjän korvaan kuulostaa monimutkaiselta yhdistelmältä, joka soveltuu lähinnä isompien yritysten tarpeisiin.

Pokkikin toteaa, ettei Go-kirjanpitopalveluun siirtyminen sujunut ilman ennakkoluuloja.

”Kyllä ensin tuli mietittyä, että osaako tällaista ohjelmaa käyttää. Loppujen lopuksi käyttöliittymä osoittautui kuitenkin tosi yksinkertaiseksi.”

Go on tietokoneen nettiselaimella, tabletilla ja älypuhelimella toimiva palvelu, joka on kytketty yrittäjän pankkitiliin. Laskut tulevat näkyviin sovellukseen, jossa maksettuna ne siirtyvät suoraan kirjanpitoon.

Kuitit sekä paperilla saapuvat laskut yrittäjä voi kuvata puhelimella tai tabletilla, minkä jälkeen ne voi helposti yhdistää tilitapahtumiin.

”Onneksi monet paperilaskut saa muutettua verkkolaskuiksi, minkä jälkeen ne tulevat suoraan Go- ohjelmaan. Sen jälkeen ne voi vain tarkistaa ja hyväksyä, mikä säästää aikaa”, Pokki kertoo.

Automaattisesti kirjanpitoon siirtyvien verkkomaksujen lisäksi Pokki mainitsee toisena isona ajansäästökohteena kirjanpitoaineiston lähettämisen kirjanpitäjälle. Myyntien kirjaaminen ja lähettäminen palvelun kautta on tehty erittäin vaivattomaksi.

”Kuukausiraportin kokoaminen ja toimittaminen onnistuu nyt helpommin ja nopeammin kuin ennen.”

Säästöä kirjanpidon kuukausikuluihin

Aiemmin Pokki hoiti kirjanpitoaan monelle yrittäjälle tutulla kaavalla. Kuitit ja muut kirjanpitomateriaalit hän toimitti kirjanpitäjälle kirjekuoressa. Go-palvelun käyttöönoton jälkeen kirjanpitäjän rooli ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään.

Vaikka Pokki kirjaa tapahtumat itse palveluun tabletilla, Accountorin kirjanpitäjät tarkistavat kirjanpidon ja huolehtivat siitä, että kaikki on varmasti tehty oikein. Tarvittaessa kirjanpitäjä on koko ajan puhelinsoiton päässä.

”Joinain kuukausina en ole kirjanpitäjän kanssa lainkaan yhteyksissä, mutta aina silloin tällöin pitää kysellä joitain pikkuasioita”, Pokki sanoo.

Go-ohjelmisto, kirjanpito ja tilinpäätös maksavat yrittäjälle 80 euroa kuukaudessa riippumatta siitä, kuinka paljon tilitapahtumia kertyy. Aiemmin Pokki kertoo kuukausittaisten kirjanpitokulujensa liikkuneen noin 120 euron tuntumassa. Säästöä kertyy vuodessa mukava summa.

Tärkeämpää on kuitenkin on se, että kirjanpidon rutiinit sujuvat mahdollisimman jouhevasti. Tällöin kaiken tarmon voi kohdistaa siihen, mistä oikeasti nauttii.

”Asiakastyöhän se juttu on. Työn laadun pitää aina olla niin osaavaa ja ammattitaitoista, että asiakas on tyytyväinen ja tulee uudestaan. Silloin olen itsekin tyytyväinen ja koen onnistuneeni työssäni”.


Accountor Go on yksinyrittäjien kanssa yhteistyössä suunniteltu kirjanpitopalvelu, joka sisältää helppokäyttöisen ohjelmiston sekä ammattikirjanpitäjän tuen. Kiinteään kuukausihintaan sisältyy myös tilinpäätös. Viime syksynä lanseeratun Go-palvelun on lyhyessä ajassa ottanut käyttöönsä jo sadat suomalaiset yrittäjät. Kirjanpito hinta toiminimelle tai yksinyrittäjälle vain 80 € per kuukausi. Pyydä esittely - saat kuukauden ilmaiseksi!